Desucon – Sano se kukkasin
No niin, tuhannesti anteeksi viimeaikainen hyvin pitkään jatkunut blogihiljaisuus jota lupasin etten enää tee, mutta pienoiset kiireet (kahden conin cosplayasut sekä YO-meininki) vei ajan lähes kokonaan. Vuorossa tällä kertaa coniraporttia omista kokemuksistani ja hieman väsyneissä merkeissä, sillä sääreni eivät vieläkään ole antaneet anteeksi taukoamatonta ravausta paikasta x paikkaan y.
VUODEN ODOTETUIN CONI eli Desucon tuli, oli ja meni, ja allekirjoittanut oli tietysti mukana toiminnassa. Conista en ehtinyt tosin nauttimaan hengailumielessä paljoa juostessani rakennusta badget heiluen ristiin rastiin, mutta ne harvat hetket jolloin en stressannut tukkaa.. tai peruukkia irti päästäni oli oikein mukavaa. Sibeliustalo oli mainio valinta, laajat tilat ja kiiettävän hyvä ilmastointi piti huolen siitä, että kuuma ei tullut vaikka niin pelkäsinkin – tungostakaan ei ollut. Kuulopuheen mukaan kävijöitä oli kolmen tuhannen verran, eli hyvin paljon.
Se sitten siitä. Itselläni kävi kuumottavaksi cosplayasun valmistuminen ja kelvollisuus, sillä sain kutsun cosplaykisan kutsuvierassarjaan ja idean pukuun vasta toukokuun alkupuolella, joten vielä perjantaina ennen lähtöä ompelin paniikissa viimeisiä härpäkkeitä takkiin kiinni ja hotellilla liimailin koristeita (Osallistuinpa siis Eternal Sonatan Frédéric François Chopin-hahmona sinisellä lievetakilla ja silinterillä). Sibbelle lähdin perjantai-iltana ajamaan dramaattisesti sateessa tarkastamaan paikkoja ja hakemaan badgeni, jonka jälkeen hyörin ja pyörin ympäri Lahden kirotun hankalaa liikennejärjestelmää, lopulta jossain vaiheessa hotellillekin eksyen. Se siitä perjantaista, nukkumaan pääsin jälleen kerran ehkä kolmen aikaan yöllä.
Aamulla olikin sitten stressausta ilmassa, hotellilla pistettiin Amidamarulle panssareita jotka lopulta päätettiin jättää Sibeliustalolle asennettavaksi ja kiireessä sitten paikan päälle, jossa muutama tunti hiessä ja paniikissa etsittiin näytökseni statistia (joka luojan kiitos ilmaantui juuri ja juuri ajoissa paikan päälle). Mutta jos unohdetaan alkuvaiheen stressaus ja puvun pikainen korjailu hakaneuloilla, itse cosplaynäytös oli henkilökohtaisesti koko conin kohokohta. Juontaja Rimppu-Igor ja Desu-kun vetivät homman tyylikkäästi kotiin omalla esityksellään ja dialogillaan, vaikka moni ehti negailla jo “pitkäpiimäisyydestä” ja turhasta pituudesta. Persona-pelejä en koskaan ole pelannut, mutta perjantaina Rimpun harjoitusta kuunnellessani tykkäsin juonnosta todella paljon. Itse tosin kämmäsin silinterin tippuessa loppuvaiheessa lavalle. Hävettää.
Mutta mutta! Jumalauta! Eikö tästä ole puhuttu jo moneen otteeseen, että ne huutelut lavaesiintyjille voitaisi jättää väliin? Eturivissä istui eräs loimusamettiryhmä joka piti melkoista helvetin meteliä ja kommentoivat töykeästi näytöksen osanottajia, ja henk. koht. teki mieli hyppiä backstagelta iskemään saappaankantaa kurkkuihin. Kiitos tästä, toivottavasti ensi kerralla ne äänekkäimmät saavat kenkää jiiveiltä osallistujan sijaan.
Cosplaysta puheenollen, olin hieman ihmeissäni siitä miten reilusti Naruto- Kingdom Hearts- ja D. Grayman-cossit olivat vähentyneet. Traconissa cossailin itsekkin DGMstä Cross Mariania ja nurkan takaa käveli jatkuvasti saman sarjan edustajia, mutta Desuconissa taisin spotata kaksi Lavia ja yhden Lenaleen. Naruto-hahmoja en muista nähneeni kuin kourallisen ja Kingdom Hearts-cossit rajoittuivat melkein kokonaan muutamaan hassuun Organization-takkiin ja lolitaversioihin (what). Mutta conin suosituin sarja taisi ehdottomasti olla Axis Power Hetalia, jonka hahmoja vilisti ympäri näkökenttää. Allekirjoittanut on itsekkin huijattu erääseen Animeconin sunnuntain ryhmään mukaan, hahmoa voitte rauhassa stalkkailla jostakin.
Niin! Ja tietenkin itse Toru Furuya, jonka näkemistä olin odottanut asian julkistamisesta lähtien. Green Roomissa istuessani herra ilmestyi jostain paikalle ja ryntäsin pyytämään tulkkia välittämään Furuyalle viestin, jonka olin halunnut aina sanoa.. “olit todella hyvä super mario-roolissasi”. Niin. Nyt jälkikäteen miettiessä funtsin itsekseni, että olisi ehkä pitänyt sanoa jotain hieman fiksumpaa, mutta Furuya-setä ainakin muisti roolinsa ja kiitti kauniisti suomeksi. Ja tyytyväisyyspiste nousi taas yli yhdeksän tuhannen.
Tosiaan, mukava conhan se oli, ja kävijät näyttivät olevan tyytyväisiä. Itse olin pitämässä Bubukuutin ja Otakunviran ylläpitäjien kanssa blogipaneelia lauantaina, tyylikkäästi myöhästyen. Olin nääs ainoa autolla liikkeessä oleva ja tulin nakitetuksi saufföröimään jengiä keskustaan, joten aikaa vaatteiden vaihtoon jäi noin vartin verran. Samalla vihainen niidel soittelee luuriini ja käskee ilmaantumaan äkkiä paikalle, ja kyllähän sinne lopulta päädyinkin. Toivottavasti paneelin kuuntelijat olivat tyytyväisiä kokemukseensa ja tajusivat ottaa jutut jokseenkin huumorilla, vaikka samaan aikaan järkätty Furuyan seiyuupaneeli taisikin ahmaista osan kävijöistä. Ja tästä puheenollen – oli muuten ensimmäinen coni jossa tuntemattomat ihmiset tulivat vastaan ja totesivat “sä oot Reggy etkö ookki, mä oon stalkannu sua!”. Hämmentävää, mutta ihan hauskaa!
Ainoa conin järkkäämä juttu mikä kusaisi hieman kengille oli iltabileet. Mehudiskoon en nenääni pistänyt, mutta väsyneenä lähdin Love Hotelin K-18-bileisiin, jossa lopulta vitutuksessa rommipaukun ja viskin jälkeen lähdin takaisin hotellille nukkumaan. Sunnuntaina oli hieman rauhallisempaa, ja erityisesti odotin Jidôhanbaikin konserttia. Ehdin kyytsäämästä takaisin juuri ja juuri Home Made Kazokun Shounen Heart-coverin alkaessa, ja jäin seuraamaan yleisön joukkoon. Muuten sunnuntai meni photoshoottailun merkeissä, ja lopulta ihmiset valuivat ympäriltä juniin ja busseihinsa, jättäen minut katselemaan lähes tyhjää Sibeliustaloa ja auringonlaskua meren yllä. Sitten hyvästit viimeisille ihmisille ja auton rattiin ajamaan kotiin.
Hieno coni oli, ja toivon mukaan ensi vuonna uudestaan. Kuvista kiitos Eredille ja Suikalle.
“Dat ass”
