Neomu Panjjak Nuni Pusyeo


Lee Jung Hyun, Lee Hyori ja Big Bang. Joko arvaat, mistä on kyse?

Raikasta ilmaa havaittavissa, nimittäin weeaboot ja muut vastaavat ovat vaihtaneet suuntaa rannikon puolelle. Korealaisuus on nimittäin pikkuhiljaa tulossa muotiin enkä ainakaan toistaiseksi pistä pahakseni, onhan Aasian talousihme kunnostautunut viihdetaiteella viime vuosina melkoisesti. Etelä-Korea on nykyisellään yksi maailman tärkeimmistä pop-kulttuurintuottajista, eikä sitä ole vaikea uskoa katsellessa E-Korean tuottamia TV-draamoja, musiikkia, sarjakuvia, elokuvia, pelejä yms yms. Tätä Korean nousuilmiötä on kutsuttu Aasiassa Hallyuksi eli kutakuinkin käännettynä Korean aalloksi.

Kerrotaanpa lyhyt historiikki. K-pop on kuitenkin suhteellisen uusi ilmiö, vasta 1990-luvulla alkunsa saanut. Suurin ero japanilaiseen vastikkeeseen taitaa olla korealaisen popin historiassa, joka alkoi rock-musiikista, siinä missä j-pop aikanaan otti vaikutteita beatlesin pehmeämmästä menosta. Nykyaikanakin kuunnellessa K-pop erityisesti erottuu jokseenkin pirteämmästä J-popista hieman erilaisella teknosoundillaan ja dancepopillaan, R&B/Hip hop-viitteitäkin on käytetty samalla tavalla kuin länsimaisissa yhtyeissä. 2000-luvun lopulla k-popin noustessa eritysesti ulkomaisten tietoisuuteen electronica alkoi erottua entistä enemmän.

Tietenkin kieli tekee omaa eroaan. Siinä missä japanilaiset usein ovat vääntäneet oman kielensä sanoja kuulostamaan soljuvammalta ja rytmikkäämmältä sen vuoksi, että japanin kielessä ei käytetä painotuksia ollenkaan puheessa, vaan kieli on lähinnä tavuperäistä. Etenkin japanin hiphopissa apuenglantia käytetään paljon ja sanoja äännetään välillä käsittämättömän kuuloisesti, jotta flow säilyisi. Koreassa se ei ole tarpeen, ja eron näkeekin helpoiten kuunnellessa korealaisten laulavan japaniksi. Kuulostaa edelleenkin aivan korealta..

Omat kokemukseni korealaisesta viihdekulttuurista alkavat lähinnä MMORPGeista joista vieläkin jaksan grindailla Ragnarok Onlinea. Lee Jung Hyunin jälkeen tutustuin loungebändeihin nimeltään Clazziquai ja Romantic couch, hieman myöhemmin poikabändi Big Bang tuli kuvioihin ja sen jälkeen Lee Hyori, As One, SNSD/Girls Generation ja Brown Eyed Girls.

(En nyt laske BoAa mukaan tämän kunnostauduttua lähinnä j-pop-laulajana, korealaiset studioalbumitkin jäivät sinne 2000-luvun alkupuolelle)

Aloitetaan videolistaus siis samalla biisillä millä minäkin aikoinani k-poppiin tutustuin. Kyseessä siis Big Bang – Lie.

Big Bangin lisäksi riittää räikeitä tanssipoppipoikaporukoita kuten ShiNEE, 2PM ja Super Junior.

Enemmänkin toki piisaa, mutta suosio näyttää keskittyvän lähinnä tyttöbändeihin, ja miksikäs ei? K-pop-genressä riittää valtavasti lahjakkaita naisartisteja. Etenkin SNSD, toiselta nimeltään 9 hengen muodostama Girls Generation (So Nyuh Shi Dae) toi k-popin tietoisuuteen 2009 alussa menevällä Gee-biisillään, jota allekirjoittanutkin aikoinaan hehkutti täysillä. Katsotaanpa sitten sekin, ja jos pystytte olemaan sanomatta “dem legs” ääneen, olette vahvempia kuin minä.

Girls Generationilta voisi mainita vaikka miljoona muuta kuuntelun arvoista kappaletta (vaikka albumeja on vasta 2, kröh) mutta Genie ja Run Devil Run.

Oma suosikkini Koreasta on kuitenkin ehdottomasti Brown eyed Girls tai lyhyennettynä vain B.E.G., koska en ole ikinä eläissäni nähnyt yhtä vaikuttavaa tyttöbändiä. Jäsenet ovat Jea, Narsha, Ga-in ja Miryo, ja albumeita on puskettu ulos neljän vuoden uralla kolme kappaletta. Tyyli on niin r&btä, poppia kuin elektronistakin, Korean parhaaksi naisMCksi nimitetty Miryo tuo vielä rapin elementin musiikkiin.

Sign on uskomattoman vaikuttava kappale ja omasta mielestäni k-popin parhaimmistoa. B.E.G.iin ajattelin palata myöhemminkin, joten lyhyesti mainitsen vielä Abracadabran.

Koreassa on tietenkin suuri elektronisen musiikin genre (kuten edellä mainittu Clazziquai ja Humming urban stereo) sekä omat hiphop-tuottajansa ynnä muut, mutta yritin pitää aiheen lähinnä k-popin rajojen sisällä. Lopetetaan siis vuoden 2010 koreahittejen mashuppiin.

Mikäli tahdotte pysyä K-popin perässä, on olemassa monia eläviä asialle omistettuja blogeja sekä yhteisöjä ladattavine albumineen, ja nykyisin JPop asia tarjoaa japanilaisen Oriconin lisäksi korealaisen Mnetin listaukset.

Ps: on muuten k-pop ylittänyt Suomessakin uutiskynnyksen! (linkki) Ironista kyllä, valitsivat juuri B.E.G.in kuvaansa jossa kaikki jäsenet ovat lähes kolmikymppisiä.

2 vastausta kohteelle “Neomu Panjjak Nuni Pusyeo”

  1. Tsubasa sanoo:

    Vaan kenen jalat ovat freeseimmät? Aijai…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.